1/01/2014

2014 PLEASE BE GOOD

Heloou!

Huhhuh, nyt on 2013 paketissa ja uusi vuosi edessä. Tänä vuonna mulla on eessä toosi paljon vaikeita valintoja, jotka vaikuttaa mulla pitkälle elämään. Ette varmaan ikinä uskoisi, mutta mä olen jo sen ikäinen, että parin kuukauden päästä on yhteishaun aika. Vielä noin kuukausi sitten olin ihan varma, että teen kolmoistutkinnon eli suorittaisin yhtäaikaisesti kosmetologi opinnot ja lukion, mutta nyt sitä alkaa miettimään että onko siinä mitään järkeä. Joten kaikki on vielä mietinnän alla...

Joulu vierähti mukavasti tärkeiden ihmisten ja hyvän ruoan parissa. Vaikka moni lahjakuvia kyselikin, päätin kuitenkin nyt olla julkaisematta. Kuitenkin sain vaatteita, suklaata, karkkia, kynttilöitä, koruja, meikkejä, rasvoja ja aikaisena joululahjana kameran, eli kamerahan on Canon EOS 600D. 





Tiistaiaamuna käytiin Elisabethin (<-- klik) kanssa kuvailemassa,  kun ellu oli ollut meillä yötä. Oon tosi yllättynyt miten hyviä kuvia tuli, ja nyt ostoslistalle päätyi Canonin 50mm objektiivi. Uuden vuoden aatto vierähti kavereiden,  SICI:n (<-- klikkaa musavideoon) ja rakettien paukkeen parissa.





rakas isosisko <3




Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille<3 

matilda


16 kommenttia :

  1. Sulla on todella kivoja kuvia, ihana tyyli ja sen lisäks ot vielä hurjan nätti! :)

    VastaaPoista
  2. Oliks mettikin illalla kirkkopuistossa! Miksi en nähnyyy :( Tai no joo tyhmä kysymys kun miettii sitä väkipaljoutta ;) ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu olihan se :) ja ehkä sieltä ihmisten seasta ei kovin helposti löytäny tuttuja :s ja kiitos :*

      Poista
  3. Olet niin kaunis! Ja pidän todella paljon tosta sun 5:stä kuvasta :)
    Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oooi kiitos tosi paljo ja samoin <3 hyvää uv:ta :*

      Poista
  4. wou ihana sä ja ihana postaus! ♥

    VastaaPoista
  5. Oh gosh oot niin kaunis! :o :333 Ja muutenkin oon tykästynyt sun blogiis ihan hirmusti:3

    http://anythingcouldhappen-henna.blogspot.fi

    c:

    VastaaPoista
  6. Näyttääpäs kaikki ihanan iloisilta tossa joulukuvassa :) tuli hyvä mieli!

    VastaaPoista
  7. voi vitsi oot niin kaunis! :o ♥ ihanaa uutta vuotta sulle ja kaikille sun kavereille ja läheisille! :3

    VastaaPoista
  8. mistä oot ostanu ton punasen takin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. primarkista espanjasta :) ja se on toppaliivi!

      Poista

Muistakaa että ruudun toisellakin puolen on vain ihminen, ja ennenkuin haukut mieti oletko itse täydellinen, kiitos!